Viime päivinä on askartelut jääny tosi vähälle.

Eilen aloitin matonpesu-urakan,

joka on nyt onnellisesti osaltani ohi.

Matonkutojan tyttärellä mattoja riittää

ja kun kerralla päättää pestä kaikki mattonsa,

voi sitä sanoa jo urakaksi.

Muutenkin on tullut pihalla värkättyä kaikenlaista.

Seuraavaksi olisi vuorossa (jälleen) puu-urakka.

Isäntä toi pihaan samanmoisen kasan polttopuita kuin ennen lomaani.

Mullahan on vain viikko lomaa jäljellä,

joten viikossa tuon kasan pitäisi hävitä ladon uumeniin.

Sitten onkin onneksi koko talven puut suojassa!

 

Päivällä kävin paikallisessa kangaskaupassa

ja keskustelu päätyi monien mutkien kautta kortteihin.

Myyjä kysyi,

että olenko koskaan kokeillut aplikaatiota?

Siis MITÄ???

Hän alkoi esitellä minulle kangasta,

jolla saa kankaan liimattua toiseen kankaaseen tai vaikka paperiin kiinni.

Mainiota!

Mulla olikin häneltä aiemmin ostettua pitsiä,

josta suunnittelin korttitaustoja,

honolla menestyksellä tosin.

Puoli metriä lähti mukaani

ja yhden hääkortin olen saanut tehtyä

Taustapitsi on siis liimattu kartonkiin aplikaatiotukikankaalla,

ei ommeltu vaan ompelut on ihan vaan hämäystä.

Metkaa kangasta!

Tiedä mitä tuosta saan vielä aikaiseksi.