Viikonloppu meni ihan liian äkkiä ja saapui jälleen se kuuluisa arki ja maanantai. Töissä oli aivan sairaan kylmä eikä hommia juuri nimeksikään :o(. Onneksi kotiin päästyäni minua odotti postilaatikossa pari kivaa yllätystä. Pienessä kuoressa saapuivat ensimmäiset minulle lähetetyt atc-kortit. Korttien teemana oli ystävyys. Nämä kortit saapuivat Kaisalta. Aivan ihastuttavia kortteja, suuri kiitos niistä.

356560.jpg

 

Toinen paketti olikin vähän paksumpi ja se oli tulut Suuresta suomalaisesta kirjakerhosta. Hetken yritin miettiä, että mitä olin tilannut, mutta avaamalla se vasta selvisi.

356567.jpg

No, tietenkin siellä oli käsityökirja. Oli tuossa kirjassa monta toteuttamisen arvoistakin mallia, mutta muutama oli sellaisia, joihin minulla on jo vaikka kuinka monta ohjetta. Huvittavinta tuossa lähetyksessä oli kirjan mukana tullut lasku. Laskun loppusumma oli 6€! Mikä se tuommonen summa on?!?! Olinpas sitten vissiin maksanut (jälleen kerran) laskun kahteen kertaan ja toinen maksukerta oli hyvitetty tässä laskussa. Enhän minä tietenkään pahakseni pannut ;o)

Sitten vähän kynttiläjuttuja. Tällaisen ihanuuden sain Tiinalta joululahjaksi

356580.jpg

Tänä iltana päätin kokeilla sitä ensimmäisen kerran ihan käytännössä. Ai että se on ihana ja just sellanen mun näkönen!!!

Lauantaina ostin paikallisesta liikkeestä ison appelsiinin hajuisen kynttilän, jonka elämä ei sitten ollut todellakaan pitkä. Lauantai-iltana siinä paloi nätisti tuli takan päällä ja sunnuntaina se näytti tältä

356587.jpg

Sivusta päin katsoessa se näytti kuin se olisi kaatunut. Olin jo aikeissa huutaa kissallemme Maxille, joka nykyään käy usein takan päällä, että mitä sää oot taas tehny. Otin kuitenkin kynttilän alas ja huomasin, että sehän on sulanut!!! Arvatkaa vaan ottiko päähän. Olin kerrankin ostanut kynttilän, jota voisin polttaa monena iltana ja nyt pilasin sen heti ihan omaa tyhmyyttäni. Mitä mieltä olette voisiko tuota sulattaa ja ttehdä siitä uuden kynttilän? Kynttilöitä en ole ikinä tehnyt enkä kyllä ajatellut aloittaakkaan, mutta pakko tuolle on tehdä jotain.

Ensi kesäksi päätin tehdä pientä sisustusremppaa olohuoneessa. Uudet verhot on pakko saada ja sohvaan on ommeltava tyynynpäälliset. Uusi mattokaan ei olisi pahitteeksi. Tilasin päivällä PartyLitelta 6 kappaletta Kevät-tuikkukippoja. Pakkauksessa oli 2 kappaletta kutakin väriä (lila, oranssi ja vihreä, jos nyt oikein muistan). Noista tuikkukipoista päätin ottaa värisävyt sisutukseen. Näinhän sitä kaikissa sisustusohjelmissa tehdään. Sisustaminen ei kuitenkaan ole intohimoni, joten saattaa olla, että ikkunoissa on kuitenkin ne samat verhot kuin viime vuonna ja sohvat on vailla mitään päällistä. Mutta mistäpä sitä koskaan tietää...